Hyvä kampaamo Tallinnassa – Pikk40

*Ei sponsoroitu

ennen ja jälkeen - kampaamo Tallinna

Olen viime aikoina ollut erityisen turhautunut pitkiin hiuksiini jotka ovat tiellä ja takussa. En ole värjännyt hiuksiani muutamaan vuoteen, sillä olen yrittänyt kasvattaa omaa väriä takaisin. Kuten tästä kuvasta näkee, vaaleaa väriä ei ole enää kuin latvoissa, joten päätin, että nyt oli aika päästä niistä eroon. Iiks!

Menin leikkauttamaan hiukseni suosikkikampaamooni Pikk40, joka sijaitsee Tallinnan vanhassa kaupungissa. Olen käynyt kyseisessä kampaamossa hieman yli vuoden ja aina ollut tyytyväinen. Viime kerralla mieleeni kuitenkin jäi ajatus, että olisiko pitänyt mennä vieläkin lyhyemmäksi vaikka pituutta lähtikin noin 10 cm.

Juttelimme hetken kampaajani Helin kanssa minkälaisen mallin haluaisin ja kuinka paljon pituutta tulisi leikata pois. Tämän jälkeen edessä oli hiustenpesu (paras kohta) ja jännittävä hetki edessä. Heli aloitti leikkaamaan hiuksiani ja noin 10 minuutin päästä näin, että hiukset eivät olleet tarpeeksi lyhyet, joten pyysin häntä ottamaan pituudesta vieläkin enemmän. Katseidenvaihto oli kummankin osalta hieman epäröivä, haha. Enkä ihmettele, sillä moni haluaa leikata hiuksiaan max 2 cm ja minä halusin tällä kertaa 20cm.

Alla näette lopputuloksen! Heli onnistui leikkaamaan vanhat värjäytyneet latvat kokonaan pois mistä en voisi olla onnellisempi. Hiukset ovat nyt niin paljon terveemmän oloiset ja etenkin kevyemmät. Yritimme ottaa teille ennen ja jälkeen -kuvaa, mutta ensi kerralla täytyy ottaa kauempaa, hah. Parhaan käsityksen pituuden erosta saa kun vertaa pituutta t-paidan hihaan.

Nyt jatkan iltaani täällä Tallinnassa ja raportoin lisää huomenna. Puss!

Pikk40 - Kampaamo Tallinnassa, Saraphina.fi

Kampaamo Tallinna ennen ja jälkeen - kampaamo Tallinna

For quite some time now I’ve been complaining about how long my hair is and that it is constantly on my way. I haven’t coloured my hair for a few years now but you can still see a few strands that are tinted. I decided that it was time for me to get rid of those brittled ends.

I went to my favourite hair salon Pikk40 that is located in the old town of Tallinn. I’v ebeen going to this place for a year now and I’ve always been happy with the results. Tho, last time I had a feeling that I should’ve cut my hair a little bit shorter even though it was 10 cm shorter as I left.

We talked with my hairdresser Heli about the length and shape that I would like and then she washed my hair ( best part ) before the exciting moment. Heli started to cut my hair but after around 10 minutes I noticed that my hair wasn’t looking short enough, so I told her and we had that awkward exchange of looks if I really meant what I said. I don’t blame her since a lot of people prefer to cut only 2 cm and this time around I wanted -20cm. 

This is how the end result looks! Heli managed to cut all the tinted and dry ends making my hair look like new. I couldn’t be happier. We tried to take a before and after picture for you but my hair was so long that it didn’t even fit to the picture collage, haha. Next time we’ll take it from a little further.

Now I’ll continue my evening here in Tallinn and I’ll tell you more about my trip tomorrow. Kisses!

*Not sponsored

Continue Reading