Uudet geelilaukkaukset

Uudet geelilakkaukset

Kävin eilen laittamassa uudet geelilakkaukset Helsingissä ja ajattelin räväyttää synttärikuukauden kunniaksi haalean pinkit geelilakkaukset hileillä. Edellisellä (ja ensimmäisellä) kerralla laitoin hempeästi kimaltelevaa nudea ja nimettömiin ruusunkultaiset hileet. Koko sen kolme viikkoa mietin, että hitsi kun en laittanut hilettä kaikkiin kynsiin, joten tällä kertaa laitoin ja vielä haalean pinkkinä! Olo on tällä hetkellä todella tyttömäinen, hih.

Päädyin geelilakkauksiin alunperin noin kolme viikkoa sitten kun huomasin etten ikinä enää lakkaa kynsiäni. Kynsien lakkaaminen oli joskus suuri intohimo, mutta sanoisin, että tämä vuosi on mennyt melkeinpä täysin nakukynsillä – tylsää. Nautin kuitenkin äärettömän paljon siitä, että kynnet on huoliteltu, joten päädyin kokeilemaan geelilakkauksia. Pitkiä kynsiä minä en ainakaan tällä menetelmällä saa, mutta ihanaa kun kynnet ovat koko ajan siistit. Ei tarvitse paniikissa miettiä mitä tekee kynsien kanssa kun on muutama minuutti aikaa lähteä esim dinnerille, hah.

Ensi kerralla kokeilen ehkä jotain simppelimpää tai esim korallin sävyä. Mitä sinä ehdottaisit? :)


Finally, some glitter! I got my nails done yesterday and decided to choose a light pink glitter gel polish – I mean, who wouldn’t choose glitter? Last time I had a cute nude gel manicure and rose gold glitter on my ring fingers. During those 3 weeks I was constantly thinking why oh why didn’t I want all of my nails to soak in glitter? So here I am with my light pink super girly glitter nails!

Let’s see what I’ll come up with next, maybe something bright for my summer vacation? What do you suggest? :)

Uudet geelilakkaukset

Uudet geelilakkaukset

Uudet geelilakkaukset

Continue Reading

Jeffree Star Velour Liquid Lipsticks • SWATCH

SWATCH Jeffree Star Velour Liquid Lipsticks

Hei ihanat pitkästä aikaa! Miten on kesä mennyt – onko tapahtunut paljon hienoja asioita? Minulla on ollut tämä postaus luonnoksissa jo muutaman kuukauden, heh. Huulista oli kamalan vaikea ottaa kuvia ilman kunnon valoa, joten olen tässä välissä ehtinyt hankkimaan kuvausvalon meikkikuvia varten. Testissä on tällä kertaa Jeffree Star Velour Liquid Lipstick -huulipunat. Kokoelmani on hieman ehtinyt näistä kolmesta kasvamaan, mutta uskon, että näistä sävyistä etsitään edelleen tietoa – miltä sävyt oikeasti näyttävät huulilla ja ovatko ne hyviä.

Unelmani on saada tulevaisuudessa lisättyä sellaisia huulipunaswatcheja, missä tulee esille miltä sävyt näyttävät eri ihonsävyillä. Toivon kuitenkin, että tästä on joillekin apua mahdollista ostosta tehdessä. :)

SARAH’S OPINIÓN (lausu ranskalaisittain)

  • Nestemäiset huulipunat ovat pigmenttirikkaita ja peittävät muutamalla vedolla
  • Tuote kuivuu nopeasti ja jättää huulet mattaiseksi – ensimmäinen kerros ei tunnu kuivattavalta. Päivän päätteeksi saattaa olla hieman korppuinen olo, mutta uskon, että kaikki mattahuulipunat(nestemäiset) tekevät pitkällä käytöllä näin
  • Huulipunat tuoksuvat hieman lakritsilta, huulipuniin ei ole lisätty keinotekoisia parfyymeja
  • Koostumukseltaan todella pehmeitä ja kevyitä
  • Ei tarvitse huultenrajauskynää – perfect!
  • Pysyvät huulilla todella hyvin
  • Mitään Jeffreen tuotteita ei testata eläimillä! <3

Olen ollut todella tyytyväinen näihin sävyihin ja lemppari näistä kolmesta on Mannequin, sillä se on minulle se täydellinen nude. Vastaan on tähän mennessä tullut yksi nestemäinen huulipuna mistä en ole varma mitä mieltä olen. Teen jossain välissä postauksen Jeffree Star -kokoelmastani  ja esittelen kaikki tuotteet lyhyesti.

Oletko sinä kokeillut näitä huulipunia tai muita Jeffreen tuotteita? Tykkäsitkö?


Hey you! How’s everything, has summer treated you well? I’ve had this post in the making for a few months already and managed to shoot the rest of the pictures recently. I bought a new ring light to improve my makeup pictures a notch! This time I’m swatching Jeffree Star Velour Liquid Lipsticks. In short I really like these, the formula feels soft and light yet the coverage is really good. The lipsticks dry quickly and last really long. My collection has grown a bit since I swatched these and came across one liquid lipstick which is a bit different from these ones. I’ll do a collection post at some point :)

Have you tried these lipsticks and if so, did you like the formula?

Have a great week <3

SWATCH Jeffree Star Velour Liquid Lipsticks

SWATCH Jeffree Star Velour Liquid Lipstick Rose Matter

SWATCH Jeffree Star Velour Liquid Lipstick Mannequin

SWATCH Jeffree Star Velour Liquid Lipstick Celebrity Skin

SWATCH Jeffree Star Velour Liquid Lipstick Celebrity Skin

SWATCH Jeffree Star Velour Liquid Lipsticks

 

Continue Reading