Kardashian Beauty Lipstick • SWATCH

Kardashian Beauty Lipstick Swatch

 

Hei ihanat! Snapchätin puolella ehdinkin jo muutama päivä sitten vinkkailemaan, että pian on kauneuspostauksen aika. Olen tunnetusti suuri meikkien rakastaja, mutta jos pitäisi sanoa mitä tuotteita omaan kaikista eniten, huulituotteet vievät voiton 100-0. Mukanani on aina minimissään yksi huulirasva, huulipuna ja pari huulikiiltoa. Kauhun hetkiä koen silloin kun mukanani ei ole mitään, sitten onkin aika käydä kaupassa, hah.

Kardashian Beauty -kosmetiikkabrändi on Suomen markkinoilla vielä uutuus, mutta heidän tuotteitansa onkin muutamia jo ehtinyt kertyä, etenkin niitä huulituotteita. Esittelenkin tässä osan tuotteista ja myöhemmin lisää mm. huulikiiltoja. Eniten olen kuitenkin ihastunut Kardashian Beauty En-Joystick :eihin täysin niiden pigmentin takia. Yhdellä pyyhkäisyillä saa ainakin näistä neljästä sävystä todella peittävän kerroksen.

 

SARAH’S OPINIÓN (lausu ranskalaisittain)
  • Huulipunat ovat pigmenttirikkaita ja peittävät yhdellä vedolla
  • Punertavat sävyt jättävät jälkeensä pientä pinttymää
  • Koostumukseltaan kermaisia, eivät kuivata
  • Toimivat parhaiten huultenrajauskynän kanssa -> kermaisesta koostumuksesta johtuen
  • Pysyvät huulilla melko kauan, mutta syömisen jälkeen tulee lisätä toinen kerros

Lyhyesti sanottuna olen itse tyytyväinen tuotteiden koostumukseen sekä pigmenttisyyteen. Hinta/laatu -suhde on hyvä ja sävyvalikoimakin on kiva. Huulipunassa on jonkin verran tuoksua, joten te keille tulee helposti allergisia reaktioi, testatkaa ensin.

 

Huomio! Mielestäni on tärkeää, että meikkikuvia ei kovalla kädellä muokata, joten pidättäydyin pelkästään valon lisäämisessä sekä hieman saturaation muunteluissa ns. “perusjutuissa”, jotta saatte mahdollisimman realistisen kuvan sävyistä. Toki on hyvä muistaa, että sävyt näyttävät erilaisilta eri ihosävyillä :) Ps. korjasin myös pienen virheen hampaassani, hih!

 


 

Hi ya’ll! I already mentioned on my Snapchat a few days ago that I’ll be doing a beauty post soon so here it is! I’m known as a huge makeup lover and if I’d have to name which kind of products I’m drawned into the most, it would definitely be lip products. I always have around 3 different lip products with me and if it so happens to be that I’m out of the house without even a lip balm, it’s time to go to the store, hah.

Kardashian Beauty cosmetics is relatively knew in Finland but I’ve managed to get a few products to try out. I’m going to introduce you to some of their lip glosses later, but now we’ll focus on the lipsticks – En-Joysticks.  The main thing that you need to know of these shades is that these lippies are really pigmented and that I couldn’t be happier about that.

 

SARAH’S OPINIÓN (read it in French)
  • The lipsticks are rich in pigment – One swipe is enough
  • The red tones tend to leave a stain
  • Formula of the lipsticks is really creamy 
  • Easier to use with a lip pencil -> because of the formula the product can move easily
  • The product stays on pretty well, I’d apply an additional layer after eating

Shortly said I really like the coverage and creaminess. The price is on point and the shade collection is quite good. These lipsticks do have a strong scent so those you easily get allergic reaction, test these out before buying.

 

Attención! In my opinion it is really important to tone down image processing on makeup posts. I used only “basic” lightroom features such as exposure, saturation and clarity to give you realistic swatch pictures. Of course it’s also good to keep in mind that every shade looks different in different skin tones :) Ps. I also fixed a small thing on my thooth, hah!

Kardashian Beauty Lipstick Swatch

 

Kardashian Beauty Lipstick Swatch

 

Kardashian Beauty Lipstick Swatch

Kardashian Beauty Lipstick Swatch

Kardashian Beauty Lipstick Swatch

Kardashian Beauty Lipstick Swatch

 

Kardashian Beauty Lipstick Swatch

 

Kardashian Beauty Lipstick Swatch

Kardashian Beauty Lipstick Swatch

Kardashian Beauty Lipstick Swatch

Kardashian Beauty Lipstick Swatch

Kardashian Beauty Lipstick Swatch

 

You may also like

12 comments

    1. Etenkin tuo pinkki on ihana! todella hyvä pigmentti :) Haluaisin kyllä ostaa muutaman sävyn lisää, niin saisin koko kokoelman kasaan, hih.

    1. Iiks, no onhan nää! Olin aivan intopinkeenä tosta valaistuksesta :D Hei toi pinkki ja punanen voisi sopia sulle tosi hyvin. Otan mukaan kun nähdään niin voit kokeilla!

    1. Oi kiitos! Ehkä tuohon vaaleinpaan voisi laittaa alle hieman tummempaa huultenrajauskynää, jotta huulet erottuisi paremmin. Mutta tykkään myös näistä kaikista! :)

    1. Kiitos Emilia kauniista sanoista! Mä oon aivan tykästyny tuohon pinkkiin kun siitä tulee hieman neonvärinen auringonvalossa. xx

  1. Tämä oli kiva postaus! Oon itse miettinyt kyseisten huulipunien kokeilua ja oli kiva nähdä miltä ne näyttävät huulilla. Muutenkin pidän näistä meikkipostauksista paljon. :)

    1. Todella kiva kuulla, että tykkäsit tämän tyylisestä postauksesta. Huippua! :) Itseäkin helpottaa ostosten teko kun tietää mitä suunnilleen on saamassa, etenkin jos kyseessä on nettitilaus. Mutta toisaalta meikkiaddiktina harvoin jään odottelemaan muiden testauksia, hah! #innostunut

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *